Oikein hoidettuna kuusiaita on helppohoitoinen ja pitkäikäinen. Vuosittaisella ja oikeaoppisella leikkaamisella kuusiaidasta saadaan tuuhea, tasainen ja lumikuormia kestävä.
Milloin kuusiaita leikataan?
Kuusiaita leikataan silloin, kun se on lepotilassa eli juuri ennen kasvun alkua ja sen jälkeen. Kuusiaidan leikkaamisen tyypillisin ajankohta on kevättalvella maalis-huhtikuussa. Tärkeää tällöin on, että leikkaus tehdään leudolla säällä ja kuusiaita on sula lumesta, myös alaoksat. Syysleikkauksen voi tehdä heinä-elokuussa lähtien, kun puun kasvu alkaa hidastua.
Aloita kuusiaidanleikkaus nuorena
Kuusiaidan leikkaaminen aloitetaan istutuksesta vuoden-kahden jälkeen, jotta aidasta tulisi mahdollisimman tuuhea ja haaroittunut. Kuusiaitaa leikataan ensimmäisinä vuosina sivuilta sekä sisäosien oksia. Voit halutessasi myös typistää poikkeavan pitkiä vuosikasvuja päältä. Sivuilta leikatessa, uusinta vuosikasvua jätetään vain muutama sentti. Aitaa on varottava leikkaamasta vanhaan jo puutuneeseen oksaan saakka, koska kuusi ei kasvata uusia versoja vanhoista oksista.
Kuusiaidan muotoonleikkaus aloitetaan nuorena. Kuusiaita olisi hyvä leikata ylöspäin kapenevaksi, jotta alaoksat saavat enemmän valoa ja aidan päälle kerääntyy talvella vähemmän lunta. Kun kuusiaita on halutun korkuinen, tasataan latvat. Noin 1,8 metrin korkuinen kuusiaita antaa hyvin näkö-, tuuli- ja pölysuojaa, mutta sitä pystyy vielä helposti hoitamaan maasta käsin. Kuusiaidan kasvaminen tähän mittaan kestää noin 10 vuotta.
Itse leikkaukseen et tarvitse suuria määriä välineitä. Leikkaus tapahtuu nopeasti ja kevyesti esimerkiksi akkukäyttöisellä pensasleikkurilla, myös hyvät, pitkäteräiset pensas sakset käyvät työhön hienosti. Korkeimmille kuusiaidoille suosittelemme teleskooppipensasleikkuria, jolloin pystyt leikkaamaan aitaa ilman apuvälineitä
Kuusiaidan vuosittainen hoito
Jatkossa leikkaa kuusiaita vuosittain jokaiselta sivulta sekä päältä, jotta se pysyy tuuheana, kauniina ja halutun korkuisena Kasvava kuusiaita hyötyy myös kevyestä kevätlannoituksesta (havu-rodo-lannoitteella), koska leikkaamisen aiheuttaman kasvun kiihtyminen lisää taimien ravinnetarvetta.
Jos kuusiaidan leikkaus on muutamana vuonna päässyt unohtumaan, kannattaa aitaa alkaa hoitaa uudelleen mahdollisimman pian. Hoitamattoman kuusiaidan saaminen takaisin edustuskuntoon voi kestää lähtötilanteesta riippuen muutaman vuoden, mutta on varmasti yrittämisen arvoinen ponnistus.